2 Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut. Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen:
3 »Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni.»
4 Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta? »Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä.»
5 Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut.
6 Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo.
7 Israel ei siis ole saavuttanut sitä, mitä se on tavoitellut; vain valitut ovat sen saaneet. Muut ovat paatuneet,
8 niin kuin on kirjoitettu:– Jumala on antanut heille turtuneen hengen,silmät, jotka eivät näe, ja korvat, jotka eivät kuule.Näin on yhä vielä.