22 Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi.
23 Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten.
24 Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme.
25 Hoosean kirjassa hän sanoo:– Minä olen sanova kansakseni sitä, joka ei kansaani ollut,ja rakastetukseni sitä, jota en rakastanut.
26 Ja samassa paikassa, jossa heille sanottiin: »Te ette ole minun kansaani», heitä tullaan sanomaan elävän Jumalan lapsiksi.
27 Mutta Israelista Jesaja huudahtaa:– Vaikka Israelin kansa olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka,siitä pelastuu vain rippeet.
28 Äkkiä ja lopullisestion Herra toteuttava sanansa maan päällä.