2 Daavid käski koota Israelin maassa asuvat muukalaiset ja pani heidät kivenhakkaajiksi, louhimaan ja hakkaamaan rakennuskiviä Jumalan temppeliä varten.
3 Hän hankki myös paljon rautaa, josta tehtiin portinpuoliskoihin naulat ja tukiraudat, ja pronssia niin runsaasti, ettei sitä pystytty punnitsemaan.
4 Setripuuta hän hankki mittaamattoman paljon; sidonilaiset ja tyroslaiset toimittivat sitä hänelle suunnattomat määrät.
5 Daavid näet ajatteli: »Poikani Salomo on vielä nuori ja kokematon, mutta Herralle rakennettavan temppelin tulee olla niin mahtava ja kaunis, että sen maine leviää kaikkiin maihin. Siksi teen valmisteluja poikani puolesta.» Näin Daavid teki suuria valmisteluja ennen kuolemaansa.
6 Daavid kutsui poikansa Salomon luokseen ja määräsi, että hänen oli rakennettava temppeli Herralle, Israelin Jumalalle.
7 Daavid puhui Salomolle näin:»Poikani, minä olisin tahtonut itse rakentaa temppelin Herralle, Jumalalleni.
8 Mutta minulle tuli Herran sana: ’Olet vuodattanut paljon verta ja käynyt suuria sotia. Sinä et saa rakentaa minulle temppeliä, sillä olet vuodattanut paljon verta.