23 Jumala nosti Salomon vastustajaksi myös Resonin, Eljadan pojan. Hän oli paennut herransa Hadadeserin, Soban kuninkaan luota, kun Daavid oli lyönyt tämän joukot.
24 Reson kokosi miehiä ympärilleen, ja hänestä tuli rosvojoukon päällikkö. Hän meni joukkoineen Damaskokseen ja asettui sinne, ja hänestä tuli Damaskoksen hallitsija.
25 Niin pitkään kuin Salomo eli, Reson soti Israelia vastaan ja tuotti Hadadin tavoin sille vahinkoa. Hän oli Syyrian kuningas ja Israelin vannoutunut vihollinen.
26 Kuningasta vastaan kohotti kätensä myös Jerobeam, joka oli hänen palveluksessaan. Jerobeam, Nebatin poika, oli kotoisin Efraimin Seredasta, ja hänen äitinsä oli Serua, leskeksi jäänyt nainen.
27 Tämä on kertomus hänen kapinastaan.Salomo rakensi Milloa ja täytti aukon, joka oli Daavidin kaupungin muurissa.
28 Jerobeam oli väkevä ja uuttera mies. Kun Salomo näki, miten hyvin nuorukainen teki työnsä, hän määräsi hänet Joosefin heimon työvelvollisten valvojaksi.
29 Kun Jerobeam kerran lähti Jerusalemista, hän kohtasi tiellä silolaisen profeetan Ahian, jolla oli uusi viitta yllään. Paikalla ei ollut muita kuin he kaksi.