5 Herran temppelin molempiin esipihoihinkin hän rakensi alttareita taivaan tähdille.
6 Manasse pani poikansa kulkemaan tulen läpi, hän harjoitti noituutta ja ennustamista ja otti palvelukseensa henkienmanaajia ja enteidenselittäjiä. Hän teki paljon sellaista, mikä on väärää Herran silmissä, ja herätti näin hänen vihansa.
7 Hän teetti Astarten patsaan ja asetti sen temppeliin, josta Herra oli sanonut Daavidille ja hänen pojalleen Salomolle: »Tästä temppelistä ja Jerusalemista, jonka olen Israelin heimojen kaikista kaupungeista valinnut, minä teen nimeni ikuisen asuinsijan.
8 En enää pane israelilaisia harhailemaan kaukana siitä maasta, jonka olen antanut heidän isilleen, jos he kaikessa toimivat käskyjeni mukaisesti ja noudattavat tarkoin lakia, jonka palvelijani Mooses heille antoi.»
9 Tätä israelilaiset eivät pitäneet mielessään. Manasse eksytti heidät tekemään enemmän pahaa kuin ne kansat olivat tehneet, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.
10 Silloin Herra puhui palvelijoittensa, profeettojen, suulla näin:
11 »Manasse, Juudan kuningas, on näillä iljettävyyksillään tehnyt pahemmin kuin amorilaiset aikanaan. Epäjumalankuvillaan hän on johdattanut myös Juudan tekemään syntiä.