5 Kun juhla-aika oli päättymässä, Kserkses järjesti kuninkaallisen palatsin puutarha-aukiolla seitsenpäiväiset pidot koko Susan kaupungin väelle, niin ylhäisille kuin alhaisille.
6 Valkoisia ja sinipunaisia pellava- ja villaverhoja oli valkoisin ja purppuraisin pellavanauhoin pingotettu katoksiksi hopeatankojen ja marmoripilarien varaan, ja aukiolla, joka oli päällystetty viherkivellä, marmorilla, helmiäisellä ja hohtokivellä, oli kultaisia ja hopeisia ruokailusohvia.
7 Juotavaa tarjottiin kultapikareista, jotka kaikki olivat erilaisia, ja kuninkaan palatsin parhaita viinejä oli yllin kyllin, kuten kuninkaan pidoissa kuuluu olla.
8 Maljapakkoa ei kuitenkaan ollut, sillä kuningas oli antanut palveluskuntansa päälliköille määräyksen noudattaa kunkin vieraan toivomuksia.
9 Kuningatar Vasti järjesti samaan aikaan naisten pidot sisällä kuninkaallisessa palatsissa.
10 Seitsemäntenä päivänä kuningas, joka oli viinistä hilpeällä mielellä, kutsui luokseen Mehumanin, Bissetan, Harbonan, Bigtan, Abagtan, Setarin ja Karkasin, ne seitsemän eunukkia, jotka olivat hänen henkilökohtaisia palvelijoitaan,
11 ja käski heidän tuoda kuningatar Vastin kruunu päässä eteensä, jotta hän voisi näyttää kuningattaren kauneuden kaikkien kansojensa ruhtinaille. Kuningatar oli näet hyvin kaunis.