5 Miehet lähtivät matkaan. Kun Daavid sai kuulla, millaisen häväistyksen he olivat kärsineet, hän lähetti sanansaattajia viemään heille käskyn: »Jääkää Jerikoon, kunnes partanne on kasvanut, ja palatkaa vasta sitten tänne.»
6 Ammonilaiset tiesivät nyt joutuneensa Daavidin vihoihin. Sen vuoksi Hanun ja ammonilaiset lähettivät Mesopotamian ja Maakan aramealaisille ja sobalaisille tuhat talenttia hopeaa palkatakseen niillä käyttöönsä sotavaunuja ja vaunusotilaita.
7 He saivat palkatuksi kolmekymmentäkaksituhatta sotavaunua sekä Maakan kuninkaan ja hänen sotajoukkonsa. Nämä lähtivät liikkeelle ja asettuivat leiriin Medeban edustalle, ja myös ammonilaisten joukot kokoontuivat eri paikkakunnilta lähteäkseen sotaan.
8 Tämän kuultuaan Daavid lähetti heitä vastaan Joabin ja koko vakinaisen väkensä.
9 Ammonilaiset tulivat ulos kaupungistaan ja järjestäytyivät taisteluun portin edustalle, mutta kuninkaat, jotka olivat tulleet avuksi, olivat eri joukkona vähän kauempana.
10 Kun Joab näki, että taistelu uhkasi häntä sekä edestä että takaa, hän valitsi itselleen Israelin parhaat soturit ja järjesti heidät rintamaan aramealaisia vastaan.
11 Muut joukot hän antoi veljensä Abisain komentoon, ja tämä järjesti ne ammonilaisia vastaan.