16 Kun Daavid nosti katseensa, hän näki Herran enkelin seisovan maan ja taivaan välillä kädessään paljastettu miekka, joka osoitti kohti Jerusalemia. Silloin Daavid ja kansan vanhimmat, kaikki säkkikankaaseen pukeutuneina, heittäytyivät kasvoilleen maahan.
17 Daavid sanoi Jumalalle: »Minä käskin toimittaa väenlaskun. Minähän olen syntiä tehnyt, minä olen tehnyt väärin. Mutta entä tämä minun laumani, mitä se on tehnyt? Herra, Jumalani, osukoon kätesi minuun ja isäni sukuun, mutta älä anna tämän vitsauksen kohdata kansaasi.»
18 Silloin Herran enkeli käski Gadin sanoa Daavidille, että hänen oli mentävä pystyttämään alttari jebusilaisen Araunan puimatantereelle.
19 Daavid lähti täyttämään tätä käskyä, jonka Gad oli Herran nimessä antanut.
20 Arauna oli puimassa vehnää neljän poikansa kanssa. Kääntyessään hän näki enkelin, ja hänen poikansa piiloutuivat.
21 Sitten Arauna huomasi Daavidin, joka oli tulossa häntä kohti. Arauna lähti puimatantereelta Daavidia vastaan ja heittäytyi maahan hänen eteensä.
22 Daavid sanoi hänelle: »Anna minulle puimatantereesi, myy se minulle täydestä hinnasta. Rakennan siihen alttarin Herralle, jotta kansa vapautuisi vitsauksesta.»