7 He vastasivat hänelle: »Jos sinä tänä päivänä olet kansan palvelija ja annat sille sen mielen mukaisen vastauksen, niin kansa on kaikkina tulevina päivinä sinun palvelijasi.»
8 Mutta Rehabeam ei välittänyt neuvosta, jonka vanhimmat hänelle antoivat. Hän kysyi neuvoa nuorilta, jotka olivat kasvaneet yhdessä hänen kanssaan ja kuuluivat nyt hänen hoviväkeensä.
9 »Miten te neuvotte minua vastaamaan kansalle?» hän kysyi heiltä. »Kansa pyysi minua keventämään iestä, jonka isäni on pannut sen kannettavaksi.»
10 Nuoret, jotka olivat kasvaneet yhdessä hänen kanssaan, sanoivat hänelle: »Tämä kansa sanoo sinulle, että isäsi teki sen ikeestä raskaan, ja pyytää sinua keventämään sitä. Sano sinä kansalle: Minun pieninkin jäseneni on paksumpi kuin isäni vyötäiset.
11 Isäni pani niskaanne painavan ikeen, mutta minä vielä lisään sen painoa. Isäni kuritti teitä raipalla, mutta minä kuritan teitä piikkiruoskalla.»
12 Kahden päivän kuluttua Jerobeam ja koko kansa tulivat Rehabeamin luo, niin kuin kuningas oli käskenyt.
13 Kuningas vastasi kansalle kovin sanoin. Hän hylkäsi neuvon, jonka oli vanhimmilta saanut,