28 Kaikki muu, mitä Josiasta on kerrottavaa, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden historiaan.
29 Josian vielä hallitessa farao Neko, Egyptin kuningas, lähti Eufratille Assyrian kuninkaan avuksi. Kuningas Josia marssi häntä vastaan, mutta farao surmasi hänet Megiddon luona heti kohdatessaan hänet.
30 Josian miehet toivat kuolleen kuninkaansa vaunuilla Megiddosta Jerusalemiin ja hautasivat hänet hänen omaan hautaansa. Juudan kansa voiteli Josian pojan Joahasin isänsä jälkeen kuninkaaksi.
31 Joahas oli kuninkaaksi tullessaan kaksikymmentäkolmevuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kolme kuukautta. Hänen äitinsä oli libnalainen Hamutal, Jeremian tytär.
32 Joahas teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, aivan niin kuin hänen esi-isänsä olivat tehneet.
33 Farao Neko vangitsi hänet ja piti häntä Riblassa Hamatin alueella, ettei hän pääsisi hallitsemaan Jerusalemissa. Juudalle farao asetti maksettavaksi rangaistusveron, sata talenttia hopeaa ja talentin kultaa.
34 Farao Neko teki Josian pojasta Eljakimista kuninkaan hänen isänsä Josian jälkeen ja muutti hänen nimensä Jojakimiksi. Joahasin hän vei mukanaan. Niin Joahas joutui Egyptiin, ja siellä hän kuoli.