1 Saatuaan tietää, mitä oli tapahtunut, Mordokai repäisi vaatteensa, pukeutui säkkikankaaseen, sirotteli multaa hiuksiinsa ja lähti kulkemaan pitkin kaupunkia ääneen huutaen ja katkerasti valittaen.
2 Hän tuli kuninkaan palatsin portille mutta ei säkkivaatteessa päässyt sisälle palatsiin.
3 Kaikkialla maakunnissa, minne kuninkaan käsky ja määräys saapui, juutalaiset surivat kuten kuollutta on tapana surra, paastosivat ja itkivät, ja useimmat nukkuivat paljaalle maalle levitetyillä säkkikankailla.
4 Kun palvelijattaret ja eunukit toivat kuningattarelleen tiedon, että Mordokai oli suruasussa portilla, kuningatar säikähti ja joutui suunniltaan. Hän lähetti vaatteita, jotta Mordokai pukisi ne ylleen säkkivaatteen sijaan, mutta Mordokai ei ottanut niitä vastaan.
5 Silloin Ester kutsui eunukki Hatakin, jonka kuningas oli määrännyt hänen palvelukseensa, ja lähetti hänet kysymään Mordokailta, mitä oli tapahtunut ja mistä kaikki johtui.