4 »Asetu sitten vasemmalle kyljellesi ja ota päällesi Israelin kansan synnit. Niin kauan kuin sillä kyljellä makaat, niin kauan sovitat heidän syntejään.
5 Minä annan sinun kantaa niitä yhtä monta päivää kuin on Israelin synninteon vuosia: kolmesataayhdeksänkymmentä päivää.
6 Kun olet sen tehnyt, käy vielä oikealle kyljellesi. Sinun tulee kantaa myös Juudan kansan synnit, ja minä panen sinut kantamaan niitä päivän vuotta kohden, neljäkymmentä päivää.
7 »Pidä katseesi piiritetyssä Jerusalemissa ja paljas käsivartesi ojennettuna sitä kohti ja ennusta Jerusalemia vastaan.
8 Minä panen sinut köysiin, niin ettet voi kääntyä kyljeltä toiselle ennen kuin olet piirittänyt kaupunkia täyden ajan.
9 »Ota vehnää, ohraa, papuja, linssejä, hirssiä ja vaivaisvehnää, pane ne samaan astiaan ja leivo niistä itsellesi leipää. Se olkoon ravintosi niiden kolmensadanyhdeksänkymmenen päivän ajan, jotka makaat kyljelläsi.
10 Punnitse ruokasi, jonka syöt: kaksikymmentä sekeliä päivää kohden, ja sinun tulee syödä se aina samaan aikaan.