1 Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän
2 ja sanoi:
3 – Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin,yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt.
4 Haihtukoon pimeään se päivä,älköön Jumala taivaassaan muistako sitä,älköön aamun valo sitä koskettako.
5 Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan,musta pilvi peittäköön sen,auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois.
6 Nielköön synkkä pimeys sen yön,niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin,että se katoaa kuukauden öiden kierrosta.
7 Hedelmätön olkoon se yö,ilosta tyhjä.