7 Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen,
10 Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;