Hebrealaiskirje 1 KINB38

Puhuttuaan ennen profeettain kautta Jumala on vihdoin ilmoittanut itsensä Pojassaan, joka on hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja joka, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, on korotettu yli kaiken 1-4 ja on Vanhan Testamentin todistust

1 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,

2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut

3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,

4 tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.

5 Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut:"Sinä olet minun Poikani,tänä päivänä minä sinut synnytin";ja taas:"Minä olen oleva hänen Isänsä,ja hän on oleva minun Poikani"?

6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo:"Ja kumartakoot häntäkaikki Jumalan enkelit".

7 Ja enkeleistä hän sanoo:"Hän tekee enkelinsä tuuliksija palvelijansa tulen liekiksi";

8 mutta Pojasta:"Jumala, sinun valtaistuimesi pysyyaina ja iankaikkisesti,ja sinun valtakuntasi valtikkaon oikeuden valtikka.

9 Sinä rakastit vanhurskauttaja vihasit laittomuutta;sentähden on Jumala, sinun Jumalasi,voidellut sinua iloöljyllä,enemmän kuin sinun osaveljiäsi."

10 Ja:"Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut,ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;

11 ne katoavat,mutta sinä pysyt,ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate,

12 ja niinkuin vaipan sinä ne käärit,niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat;mutta sinä olet sama,eivätkä sinun vuotesi lopu".

13 Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut:"Istu minun oikealle puolelleni,kunnes minä panen sinun vihollisesisinun jalkojesi astinlaudaksi"?

14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?

luvut

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13