1 "Minun henkeni on rikki raastettu,minun päiväni sammuvat,kalmisto on minun osani.
2 Totisesti, pilkka piirittää minuaja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.
3 Aseta puolestani pantti talteesi;kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?
4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltäheidän sydämensä;sentähden sinä et päästä heitä voitolle.
5 Ystäviä kutsutaan osajaolle,mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.
6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi;silmille syljettäväksi minä olen tullut.
7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta,ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.
8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät,ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.
9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä,ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.
10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne;en löydä minä viisasta joukostanne.
11 Päiväni ovat menneet,rauenneet ovat aivoitukseni,mitä sydämeni ikävöitsi.
12 Yön he tekevät päiväksi;valo muka lähenee pimeydestä.
13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni;minä levitän vuoteeni pimeyteen,
14 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni',ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.
15 Missä on silloin minun toivoni,ja kuka saa minun toivoani katsella?
16 Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa,kun yhdessä lepäämme tomussa."