7 ja ne nielivät ne seitsemän paksua ja täyteläistä tähkää. Siihen farao heräsi, ja hän huomasi, että se oli ollut unta.
8 Aamulla farao oli levottomalla mielellä ja kutsutti luokseen Egyptin kaikki enteidenselittäjät ja viisaat. Hän kertoi heille unensa, mutta kukaan ei osannut selittää niitä hänelle.
9 Silloin ylijuomanlaskija sanoi faraolle: »Minun täytyy nyt ottaa puheeksi rikkomukseni.
10 Farao oli kerran vihastunut meihin palvelijoihinsa ja pani minut ja ylileipurin vankeuteen henkivartijain päällikön taloon.
11 Siellä me molemmat näimme eräänä yönä unta, ja kummankin uni vaati oman selityksensä.
12 Vankilassa meidän kanssamme oli eräs heprealainen nuorukainen, henkivartijain päällikön orja. Me kerroimme hänelle unemme, ja hän selitti ne meille.
13 Ja kävi niin kuin hän oli selittänyt: farao palautti minut entiseen asemaani, mutta leipurin hän ripusti hirsipuuhun.»