9 »Miten te neuvotte minua vastaamaan kansalle?» hän kysyi heiltä. »Kansa pyysi minua keventämään iestä, jonka isäni on pannut sen kannettavaksi.»
10 Nuoret, jotka olivat kasvaneet yhdessä hänen kanssaan, sanoivat hänelle: »Tämä kansa sanoo sinulle, että isäsi teki sen ikeestä raskaan, ja pyytää sinua keventämään sitä. Sano sinä kansalle: Minun pieninkin jäseneni on paksumpi kuin isäni vyötäiset.
11 Isäni pani niskaanne painavan ikeen, mutta minä vielä lisään sen painoa. Isäni kuritti teitä raipalla, mutta minä kuritan teitä piikkiruoskalla.»
12 Kahden päivän kuluttua Jerobeam ja koko kansa tulivat Rehabeamin luo, niin kuin kuningas oli käskenyt.
13 Kuningas Rehabeam vastasi heille kovin sanoin. Hän hylkäsi neuvon, jonka oli vanhimmilta saanut,
14 ja puhui heille nuorten neuvon mukaisesti. Hän sanoi: »Isäni teki teidän ikeestänne raskaan, mutta minä teen sen vielä raskaammaksi. Isäni kuritti teitä raipalla, mutta minä kuritan teitä piikkiruoskalla.»
15 Kuningas ei kuunnellut kansaa. Jumala ohjasi hänet tekemään näin pannakseen täytäntöön sanansa, jotka hän silolaisen Ahian suulla oli puhunut Jerobeamille, Nebatin pojalle.