11 Asan ajan tapahtumat, ensimmäisestä viimeiseen, on kerrottu Juudan ja Israelin kuninkaiden historiassa.
12 Kolmantenakymmenentenäyhdeksäntenä hallitusvuotenaan Asa sairastui pahaan jalkatautiin. Mutta sairauteensakaan hän ei etsinyt apua Herralta vaan lääkäreiltä.
13 Sitten Asa meni lepoon isiensä luo; hän kuoli neljäntenäkymmenentenäyhdentenä hallitusvuotenaan.
14 Hänet laskettiin hautaan, jonka hän oli hakkauttanut itseään varten Daavidin kaupunkiin, ja asetettiin leposijalle, jota ympäröi balsamin ja monenlaisten voidesekoitusten tuoksu. Hänen kunniakseen sytytettiin suuri hautajaisroihu.