29 niin kuule silloin asuinsijaasi taivaaseen jokainen rukous, yhtä lailla yksityisten ihmisten kuin koko kansasi Israelin armonanominen, kun palvelijasi onnettomuutensa ahdistamina kohottavat kätensä tätä temppeliä kohti.
30 Anna silloin heille anteeksi ja anna jokaiselle hänen ansionsa mukaan, sillä sinä tunnet heidän sydämensä, sinä yksin tunnet kaikkien ihmisten sydämen.
31 Näin he pysyvät koko elinaikansa sinun palvelijoinasi ja vaeltavat tahtosi mukaan tässä maassa, jonka sinä olet isillemme antanut.
32 »Myös voi tulla muukalaisia kaukaisesta maasta. He eivät ole sinun kansaasi, mutta he ovat kuulleet suuresta nimestäsi ja voimakkaasta ja pelottavasta kädestäsi, jonka olet kohottanut. Kun muukalainen tulee ja rukoilee tähän temppeliin päin kääntyneenä,
33 niin kuule se asuinsijaasi taivaaseen ja tee niin kuin hän sinulta pyytää. Silloin kaikki maailman kansat oppivat tuntemaan nimesi, kunnioittavat sinua kansasi Israelin tavoin ja tietävät, että tämä rakentamani temppeli on pyhitetty sinun nimellesi.
34 »Jos kansasi lähtee sinun osoittamallesi tielle sotaan vihollista vastaan ja siellä rukoilee sinua ja kääntyy kohti valitsemaasi kaupunkia ja temppeliä, jonka minä olen sinulle rakentanut,
35 niin kuule taivaaseen sen pyynnöt ja rukoukset ja anna sen menestyä.