6 Samoin hän linnoitti Baalatin ja kaikki kaupungit, joissa hän piti varastojaan, vaunujaan ja hevosiaan. Hän rakensi myös kaikkea muuta, mitä näki hyväksi, Jerusalemiin, Libanoniin ja koko sille alueelle, jota hän hallitsi.
7 Salomo määräsi, että kaikkien jäljelle jääneiden heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, hivviläisten ja jebusilaisten, kaikkien, jotka eivät olleet israelilaisia, oli tehtävä verotyötä.
8 Israelilaiset eivät olleet pystyneet tuhoamaan heitä kaikkia, ja niin heidän jälkeläisiään oli yhä maassa. Heidän on tehtävä verotyötä vielä tänäkin päivänä.
9 Israelilaisista Salomo ei pannut ketään orjan töihin, vaan he olivat sotilaita ja sotapäälliköitä, sotavaunujen ja vaunumiesten päälliköitä.
10 Töiden valvojina kuningas Salomolla oli kaksisataaviisikymmentä virkamiestä.
11 Faraon tyttären Salomo vei Daavidin kaupungista häntä varten rakentamaansa palatsiin. Salomo sanoi: »Kukaan vaimoistani ei saa asua Daavidin, Israelin kuninkaan, palatsissa. Se on pyhä, koska Herran liitonarkku on ollut sillä paikalla.»
12 Salomo uhrasi Herralle polttouhreja alttarilla, jonka hän oli rakentanut temppelin eteishallin edustalle.