9 Heidät hän antoi gibeonilaisten käsiin, ja nämä teloittivat heidät vuorella Herran edessä. Näin he kuolivat kaikki yhdessä. Heidät surmattiin elonkorjuun ensimmäisinä päivinä, ohranleikkuun alkaessa.
10 Rispa, Aijan tytär, otti säkkikankaan ja levitti sen makuusijakseen vuorelle. Hän pysyi siellä elonkorjuun alusta syyssateiden tuloon asti ja vartioi ruumiita, niin etteivät päivällä taivaan linnut eivätkä yöllä pedot päässeet niiden kimppuun.
11 Kun Daavid sai tietää, mitä Saulin sivuvaimo Rispa, Aijan tytär, oli tehnyt,
12 hän haki Gileadin Jabesista pois Saulin ja Jonatanin luut; kaupungin miehet olivat salaa tuoneet sinne heidän ruumiinsa Bet-Seanin torilta, jonne filistealaiset olivat ripustaneet ne voitettuaan Saulin Gilboanvuorella.
13 Daavid toi sieltä Saulin ja hänen poikansa Jonatanin luut. Myös teloitettujen jäännökset koottiin
14 ja haudattiin yhdessä Saulin ja Jonatanin luitten kanssa Benjaminin alueelle Selaan, Saulin isän Kisin hautaan. Kun kaikki kuninkaan määräykset oli pantu täytäntöön, Jumala kuuli kansan rukoukset.
15 Filistealaisten ja israelilaisten välille syttyi jälleen sota, ja Daavid lähti miehineen filistealaisia vastaan. Taistelun kestäessä Daavid väsyi,