11 »Ensin kuitenkin Aaron tuokoon esiin oman syntiuhrisonninsa ja toimittakoon sovitusmenot itsensä ja sukunsa puolesta. Teurastettuaan sonnin
12 hän vieköön väliverhon taakse täyden astiallisen hehkuvia hiiliä alttarilta Herran edestä sekä hienonnettua tuoksuvaa suitsuketta kummankin kouran täydeltä.
13 Hän heittäköön suitsukkeen Herran edessä hiilille, niin että sen savu peittää liitonarkun kansilevyn. Silloin hän ei kuole.
14 Sitten hän ottakoon sonnin verta ja pirskottakoon sitä sormellaan kerran liitonarkun etureunaan ja seitsemän kertaa arkun eteen maahan.
15 »Tämän jälkeen Aaron teurastakoon kansan syntiuhripukin, vieköön sen veren pyhäkön väliverhon taakse ja pirskottakoon verta liitonarkun kanteen ja arkun eteen samalla tavoin kuin sonnin verta.
16 Näin hän toimittakoon menot pyhäkön sisäosan puhdistamiseksi siitä epäpuhtaudesta, jonka israelilaiset ovat sille tuottaneet rikkomuksillaan ja synneillään. Saman hän tehköön koko pyhäkköteltalle, joka on heidän keskellään tullut epäpuhtaaksi heidän synneistään.
17 Pyhäkköteltassa ei saa olla ketään muuta ihmistä koko sinä aikana, jona Aaron toimittaa sovitusmenoja pyhäkössä. Siellä hän toimittakoon sovituksen itsensä, sukunsa ja koko Israelin kansan puolesta.