1 »Herra sanoi minulle silloin: ’Tee kaksi aikaisempien kaltaista kivitaulua ja nouse minun luokseni vuorelle. Tee myös puinen arkku.
2 Minä kirjoitan tauluihin sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit. Pane taulut arkkuun.’
3 Minä tein akasiapuusta arkun, valmistin kaksi aikaisempien kaltaista kivitaulua ja nousin taulut mukanani vuorelle.
4 Herra kirjoitti tauluihin saman kirjoituksen, joka oli ollut ensimmäisissä tauluissa, ne kymmenen käskyä, jotka hän kansan ollessa koolla oli julistanut vuorella tulen keskeltä, ja hän antoi taulut minulle.
5 Laskeuduttuani vuorelta minä panin taulut arkkuun, jonka olin tehnyt, ja siellä niitä pidetään, kuten Herra on määrännyt.
6 »Israelilaiset lähtivät liikkeelle Bene-Jaakanin keitaalta ja vaelsivat Moseraan. Siellä Aaron kuoli, ja sinne hänet haudattiin. Papiksi tuli Aaronin jälkeen hänen poikansa Eleasar.
7 Moserasta kansa jatkoi matkaa Gudgodaan ja Gudgodasta Jotbataan, seudulle, missä on runsasvetisiä puroja.