1 Kun tämä kaikki oli tehty, kansan johtomiehet tulivat luokseni ja sanoivat:»Israelilaiset eivät ole, eivät edes papit ja leeviläiset, pysytelleet erillään muista kansoista, kanaanilaisista, heettiläisistä, perissiläisistä, jebusilaisista, ammonilaisista, moabilaisista, egyptiläisistä ja amorilaisista, eivätkä niiden kauhistuttavista tavoista.
2 He ovat ottaneet itselleen ja pojilleen vaimoja näiden kansojen keskuudesta. Näin on pyhä heimo sekoittunut muihin kansoihin. Ja tähän uskottomuuteen ovat ensimmäisinä syyllistyneet johtajat ja päämiehet.»
3 Tämän kuullessani minä repäisin vaatteeni, raastoin hiuksiani ja partaani ja lyyhistyin maahan kauhun lamauttamana.
4 Kaikki, jotka pelkäsivät Israelin Jumalan rankaisevan pakkosiirtolaisuudesta palanneiden luopumuksen, tulivat minun luokseni. Minä istuin paikalleni jähmettyneenä iltauhriin asti.
5 Iltauhrin aikaan toivuin lamaannuksestani. Nousin paikaltani vaatteet revittyinä ja heittäydyin polvilleni. Ojensin käteni Herran, Jumalani, puoleen
6 ja sanoin:»Jumalani, minä häpeän niin, että tuskin uskallan nostaa kasvojani sinun puoleesi, sillä meidän syntimme tulvivat jo päämme yli ja syyllisyytemme kohoaa taivaaseen saakka.
7 Isiemme ajoista tähän päivään asti meidän syyllisyytemme on ollut suuri, ja syntiemme vuoksi me kaikki, myös kuninkaamme ja pappimme, olemme joutuneet vieraitten maitten kuninkaiden käsiin, surmattaviksi, vangittaviksi, ryöstettäviksi ja häväistäviksi, niin kuin vieläkin tapahtuu.
8 Mutta Herra, meidän Jumalamme, on nyt hetken ajan osoittanut meille armoaan ja sallinut pienen osan meistä pelastua. Hän on suonut meille jalansijan pyhässä paikassaan, hän on herättänyt meissä toivon ja antanut meille uutta voimaa orjuuteemme.
9 Orjia me olemme olleet, mutta Jumalamme ei jättänyt meitä orjuuteen. Hän on taivuttanut Persian kuninkaat suopeiksi meitä kohtaan, niin että he ovat antaneet meille elämän mahdollisuuden. He ovat sallineet meidän nostaa temppelimme raunioista ja rakentaa sen uudelleen, ja he ovat antaneet meille turvapaikan Juudassa ja Jerusalemissa.
10 »Jumala, mitä me nyt tämän jälkeen voimme sanoa? Mehän olemme hylänneet sinun käskysi,
11 jotka olet antanut palvelijoidesi, profeettojen, julistaa meille: ’Maa, jota olette menossa ottamaan haltuunne, on saastainen. Muut kansat ovat kauhistuttavilla tavoillaan saastuttaneet sen äärestä ääreen.
12 Älkää siis antako tyttäriänne heidän pojilleen vaimoiksi älkääkä ottako heidän tyttäriään vaimoiksi omille pojillenne! Älkää koskaan auttako heitä menestykseen ja hyvinvointiin! Näin pysytte itse vahvoina ja saatte nauttia tämän maan antimista, ja silloin voitte myös antaa maan ikuiseksi perinnöksi jälkeläisillenne.’
13 »Pahojen tekojemme ja suuren syyllisyytemme vuoksi olemme saaneet kärsiä paljon. Kuitenkin sinä, Jumalamme, olet rangaissut meitä vähemmän kuin olisimme ansainneet ja olet antanut meistä sentään tällaisen joukon pelastua.
14 Rikkoisimmeko kaiken tämän jälkeen uudelleen sinun käskyjäsi vastaan ja sekaantuisimme avioliittojen kautta kansoihin, joiden tavat ovat kauhistuttavia? Etkö sinä silloin vihastuisi meihin niin, että tuhoaisit meidät viimeistä myöten, antamatta yhdenkään pelastua?
15 Herra, Israelin Jumala, sinä olet armollinen. Sen vuoksi meitä on pieni joukko pelastuneita jäljellä. Mutta nyt olemme tässä sinun edessäsi raskaasti rikkoneina. Kaiken tämän jälkeen emme voi kestää edessäsi.»