7 Kurjuutensa ja kodittomuutensa päivinäJerusalem muistaakaiken sen hyvän, mitä hänellä oli ollutmuinaisista ajoista asti.Nyt, kun hänen väkensä kaatui vihollisen käsiin,kukaan ei tullut avuksi.Viholliset vain pilkaten nauroivatnähdessään hänen loppunsa.
8 Raskaasti on Jerusalem rikkonut,kaikki surkuttelevat hänen kohtaloaan.Kaikki, jotka ennen kunnioittivat häntä, nyt halveksivat,kun näkevät hänet alastomana.Itsekin hän huokaaja kääntää kasvonsa pois.
9 Saasta tahrii hänen hameensa liepeet.»Kuinka näin saattoikaan käydä!»Syvälle, syvälle hän on vajonnut.Kukaan ei lohduta häntä.»Herra, katso minun kurjuuttani!Katso, kuinka vihollinen ylvästelee!»
10 Vihollinen kävi käsiksihänen aarteisiinsa.Hän joutui näkemään,kuinka muukalaiset tunkeutuivat pyhäkköön,vaikka sinä, Herra, olit säätänyt,ettei yksikään muukalainen saa astua seurakuntasi keskelle.
11 Jerusalem vaikeroi,koko Jerusalem etsii ruokaa.Ihmiset antavat aarteensa leipäpalastapysyäkseen hengissä.»Katso minua, Herra! Katso,miten onneton olen.»
12 Kaikille ohikulkijoille hän huutaa:»Pysähtykää, katsokaa!Onko kipua sen kivun vertaista,joka on kannettavakseni pantu?Herra rankaisi minuahehkuvan vihansa päivänä.
13 »Korkeudesta Herra lähetti tulen,painoi sen luihini asti.Hän levitti verkon jalkojeni ansaksi,en voinut paeta.Hän jätti minut virumaan hylättynä,voimattomana päivästä päivään.