26 sekä neljäkymmentä hopeajalustaa, kaksi jalustaa aina kunkin laudan alle.
27 Telttamajan peräpäätyyn, lännen puolelle, he tekivät kuusi lautaa
28 ja lisäksi kaksi lautaa kulmalaudoiksi telttamajan peränurkkiin.
29 Nämä laudat olivat alhaalta kaksiosaiset, samoin ylhäältä, yhteen liitetyt ensimmäiseen renkaaseen saakka. Tällaisia olivat molemmat kulmalaudat.
30 Seinälautoja oli siis kahdeksan ja niillä kuusitoista hopeajalustaa, kaksi jalustaa aina kunkin laudan alla.
31 Poikkipuut he tekivät akasiapuusta, viisi poikkipuuta telttamajan kummankin sivuseinän lautoja varten,
32 samoin viisi lännen puoleisen peräpäädyn lautoja varten.