Joosua 12 KR92

Mooseksen voittamat kuninkaat

1 Itäisessä Jordaninmaassa hallitsi aikaisemmin kaksi kuningasta, joiden maat ulottuivat etelässä Arnonjokeen ja pohjoisessa Hermoniin ja käsittivät Jordaninlaakson itäpuolisen alueen. Israelilaiset kukistivat heidät ja ottivat haltuunsa heidän maansa.

2 Toinen näistä kuninkaista oli Sihon, amorilaisten kuningas. Hän asui Hesbonissa, ja hänen hallinnassaan oli puolet Gileadista. Hänen alueensa eteläraja lähti Aroerista, Arnonin jokilaakson varrelta, ja kulki pitkin jokea. Pohjoisessa hänen maansa ulottui Jabbokiin, ammonilaisten maan rajajokeen,

3 ja siihen kuului koko Jordaninlaakson itäpuoli Gennesaretinjärvestä Kuolleeseenmereen Bet-Jesimotin tienoille ja aina Pisgan juurelle saakka.

4 Israelilaiset valloittivat myös Basanin kuninkaan Ogin maan. Hän oli viimeisiä refalaisia, ja hänen hallituskaupunkinsa olivat Astarot ja Edrei.

5 Ogin valtakuntaan kuului koko Basan Hermonia ja Salkaa myöten aina Gesurin ja Maakan alueisiin saakka sekä toinen puoli Gileadista Hesbonin kuninkaan Sihonin maan rajalle asti.

6 Herran palvelija Mooses ja israelilaiset löivät Sihonin ja Ogin, ja Mooses antoi heidän maansa ruubenilaisille, gadilaisille ja Manassen heimon toiselle puoliskolle.

Joosuan voittamat kuninkaat

7 Tässä ovat lueteltuina ne Kanaaninmaan kuninkaat, jotka Joosua ja israelilaiset löivät Jordanin länsipuolella. Näiden kuninkaiden hallitsema alue ulottui Libanonista, Bekaanlaakson Baal-Gadista, Seirin suunnalla kohoavaan Halakinvuoreen asti. Nämä alueet Joosua antoi Israelin heimoille perintömaiksi, kullekin heimolle sille määrätyn osuuden,

8 kun hän ensin oli kukistanut vuoristossa, läntisillä kukkuloilla, Jordaninlaaksossa, Jordaniin laskeutuvien vuorten itärinteillä, autiomaassa ja Negevissä asuneet heettiläiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset.

9 Kukistetut kuninkaat olivat:Jerikon kuningas ja Betelin lähellä sijaitsevan Ain kuningas,

10 Jerusalemin kuningas, Hebronin kuningas,

11 Jarmutin kuningas, Lakisin kuningas,

12 Eglonin kuningas, Geserin kuningas,

13 Debirin kuningas, Gederin kuningas,

14 Horman kuningas, Aradin kuningas,

15 Libnan kuningas, Adullamin kuningas,

16 Makkedan kuningas, Betelin kuningas,

17 Tappuahin kuningas, Heferin kuningas,

18 Afekin kuningas, Lassaronin kuningas,

19 Madonin kuningas, Hasorin kuningas,

20 Simron-Meronin kuningas, Aksafin kuningas,

21 Taanakin kuningas, Megiddon kuningas,

22 Kedesin kuningas, Karmelin juurella sijaitsevan Jokneamin kuningas,

23 rannikolla sijaitsevan Dorin kuningas, Galilean Gojimin kuningas

24 ja Tirsan kuningas.Näitä kuninkaita oli kaikkiaan kolmekymmentäyksi.

luvut

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24