8 Ruubenin ja Gadin heimot sekä Manassen heimon toinen puolisko olivat jo saaneet Mooseksen niille osoittamat maa-alueet Jordanin itäpuolelta. Maa, jonka Mooses, Herran palvelija, oli antanut niille,
9 ulottui Arnonin jokilaakson varrella sijaitsevasta Aroerista ja itse laaksossa olevasta kaupungista yli koko ylängön Medebasta Diboniin
10 ja käsitti kaikki Sihonin, Hesbonissa hallinneen amorilaiskuninkaan, kaupungit ammonilaisten maahan asti.
11 Lisäksi siihen kuuluivat Gilead sekä Gesurin ja Maakan alueet, koko Hermoninvuori ja koko Basan aina Salkaan saakka.
12 Basan oli ollut kuningas Ogin valtakuntaa; hänen hallituskaupunkinsa olivat Astarot ja Edrei. Og oli viimeisiä refalaisia, kansaa, jonka Mooses oli kukistanut ja hävittänyt.
13 Israelilaiset eivät hävittäneet Gesurin eivätkä Maakan heimoja, vaan nämä kansat asuvat vielä nykyisinkin israelilaisten keskuudessa.
14 Ainoastaan Leevin heimo ei saanut omaa maata. Osuus uhreista on leeviläisten perintöosa, kuten Herra, Israelin Jumala, on säätänyt.