5 Ilmoittakaa Juudassa, kuuluttakaa Jerusalemissa,puhaltakaa torveen kaikkialla maassa,huutakaa täyttä kurkkua:»Kaikki kokoon! Kiireesti turvaanlinnoitettuihin kaupunkeihin!»
6 Kohottakaa näkyviin viiri,joka opastaa Siionin vuorelle.Paetkaa sinne, älkää viivytelkö!Herra tuo pohjoisesta onnettomuuden,tuhon ja hävityksen.
7 Leijona tulee esiin tiheiköstään,kansojen surmaaja lähtee liikkeelle olinpaikastaan.Se tulee ja tekee Juudan autioksi,hävittää sen kaupungit,niin ettei niihin jää yhtään asukasta.
8 Pukeutukaa suruvaatteeseen,valittakaa ja vaikeroikaa!Herran hehkuva vihaei ole vieläkään väistynyt meistä pois.
9 »Sinä päivänä», sanoo Herra, »kadottavat kuningas ja päämiehet rohkeutensa. Papit tyrmistyvät ja profeetat joutuvat hämmennyksiin.
10 He sanovat: Voi, Herra, Jumalamme! Olet pettänyt lupauksesi, jonka annoit tälle kansalle ja Jerusalemille. Sinähän sanoit: ’Teillä on oleva rauha’, mutta nyt meillä onkin miekka kurkullamme.»
11 »Silloin minä sanon Jerusalemille ja koko tälle kansalle: Polttava tuuli tulee autiomaan kukkuloilta omaa kansaani kohti. Se tuuli ei sovi viljan viskaamiseen ja puhdistamiseen,